Olen Virpi Ukkonen, 59 vuotta, tosin elokuussa tulee mittariin pyöreät 60. Olen iloinen, huumorintajuinen ja toisinaan jyrisevä ja salamoiva oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija. Elämäntehtäväni on jakaa tietoa, miten itse voi edistää terveyttään ja hyvinvointiaan.

Olen ollut kahdella kyynärkepillä kävelevä invalidi, joka laitettiin työkyvyttömyyseläkkeelle 50-vuotiaana. Minulle on tehty 14 niveliin ja selkään kohdistunutta leikkausta. Vastoin lääkäreiden ennusteita olen kuitenkin kuntoutunut ja saanut uuden mahdollisuuden elämäni polulla.

Elämäni polku alkoi Loviisasta

Synnyin Loviisan sairaalassa, josta minut kuskattiin Ruotsinpyhtään Haaviston kylään. Äiti asetti minut kamarin sängyn päälle, jossa minua kävivät ihastelemassa niin sisarukset kuin kylän väki. Perheeseeni kuului äiti, isä, veljeni, kaksi sisartani ja minä perheen kuopus, äidin iltatähti.

Lapsuus maatilalla Ruotsinpyhtään Haavistossa

Lapsuuteni vuodet vierivät maatilalla, jossa viljeltiin maata ja kasvatettiin karjaa. Vanhempani kasvattivat meidät lapset ymmärtämään, että leipä ei tule pöytään ilman työtä. Isäni tapana oli sanoa ” Kenen jalka kapsaa sen suu napsaa”. Ja niinhän se oli, maito tuli omasta takaa ja meijerin kautta jogurtit ja juustot. Liha saatiin omasta karjasta ja taisi meillä muutamana vuonna joulukinkkukin tulla omasta navetasta. Oman pellon viljoista saatiin jauhot, joista leivät ja pulla leivottiin. Omasta maasta tuli perunat, vihannekset ja lähimetsistä marjat.

Maatilan työt tuli tutuksi jo pienestä pitäen ja eri vuoden aikoina työt vaihtuivat. Keväällä istutettiin perunat ja muut vihannekset ja viljat kylvettiin.

Kesällä oli juurikkaan harvennusta, heinän seipäälle laittoa. Syksyllä oli elonkorjuun aika, heinät korjattiin talteen, viljat puitiin, perunat nostettiin, vihannekset, marjat, hillot ja mehut säilöttiin.

Maitotonkastako selän surma?

Lehmien paimentamista oli keväästä syksyyn, kun lehmät ohjattiin lypsylle aamulla navettaan ja illalla takaisin pellolle. Maitotonkat piti aamusta lypsyn jälkeen kärrätä maitolaiturille ja myöhemmin hakea tyhjät maitotonkat pois. Tyhjillä tongilla kuljetettiin vesi karjakeittiöltä saunalle.

Olin perheen kuopus, mutta sisukas ja halusin aina näyttää, että pystyn samaan kuin vanhemmat sisarukseni. Niinpä täytin tonkat vedellä ja nostin maitokärryyn ja kuskasin saunalle. Saunalla nostin tonkat vesipadan reunalle ja kaadoin vedet pataan. En vieläkään ymmärrä miten pieni ihminen on tuon jaksanut tehdä.

Tuosta kai alkoi huonon selkäni historia. Sairaala Ortonissa lääkärit ihmettelivät, miten on mahdollista, että selkäni oli 40-vuotiaana kuin 70-vuotiaan selkä. Kyselyjen jälkeen tulivat siihen, tulokseen että liian raskas työ lapsena saattoi olla syynä selkäni tuhoon. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, joten tähän palaan myöhemmin blogeissani.

Opiskelua ja työharjoittelua

Olen elämäni aikana työskennellyt monella alalla. Ensimmäinen ammattihaaveeni oli näyttelijä. Ei minusta näyttelijää tullut, mutta onneksi saan harrastaa näyttelemisestä Fannin roolissa. Keskikoulun käytyäni lähdin Perheniemen opistoon kotitalouslinjalle. Silloin ammattihaaveeni oli lastenhoitaja ja opiskelun jälkeen olin pari vuotta lastenhoitoharjoittelijana päiväkodissa ja lastenkodissa. Lastenkodissa työskentelyn aikana ymmärsin, että minusta ei tule lastenhoitajaa. Niinpä päätin lähteä ammatinvalinnan testiin, jonka osoitti minun sopivan parhaiten toimittajaksi tai myyntialalle.

Myyntiurani monella alalla

Aloitin myyntiurani myyntiedustajana, tuotteina urheilukirjat ja Collegepaidat. Asiakkaina urheilijat, joita haastattelin Urheilumme kasvot kirjaan ja koulut, joihin kauppasin luokkapaitoja. Sen jälkeen olin myyjänä kultasepän liikkeessä, myyntineuvottelijana Domus keittiöillä ja SBC-radiolla. Myöhemmin olin myyjänä huonekaluliikkeessä, jossa möin selkäsairaille suunniteltuja yksilöllisiä patjoja, tyynyjä ym. tarvikkeita. Vuosien sairastelun jälkeen kuntouduttuani aloitin vuonna 2015 Q Medin toimitusjohtajana, josta vapauduin toukokuussa 2019.

Yrittäjän elämää

Ensimmäinen yritykseni oli kangaskauppa. 90-luvun lama lopetti yritykseni, joten siirryin kangas- ja ompelutarvike-edustajaksi. Kun en jaksanut enää kiertää koko Suomea ristiin rastiin siirryin keittiökalustealalle takaisin kauppaamaan keittiökalusteovia mittatilaustyönä.

Seuraavan oli vuorossa Tarmo lähikauppa, jossa työskenneltiin perheen voimin 7 päivää viikossa.

Elämäni paras hetki – poikani syntymä

34-vuotiaana sain ainokaisen lapseni Jessen. Minulle oli kerrottu, etten tule saamaan lasta tai vaikeuksia ainakin tulee, koska minulla oli ollut syövän esiaste kohdussa. Kun minulle tuli outoja oireita, pahoinvointia, lihaskipuja, lääkärini epäili minulla olevan kihti tai reuma. Mutta se olikin ”yhdeksän kuukauden kihti”. Kun näin poikani suloiset kasvot ja ruskeat silmät tiesin, että tämä on elämäni polun paras hetki. Nyt Jesse on 25-vuotta, ihana, empaattinen nuorimies.

Yhdistys ja politiikka

Menetettyäni ensimmäisen kerran työkykyni vuonna 1998 selkäni takia, en lannistunut, vaan käynnistin Kymenlaakson selkäyhdistyksen toiminnan Kouvolassa, jossa toimin viitisen vuotta. Yhdistyksessä oli lähes 800 jäsentä ja liikuntaryhmissä parhaimmillaan lähes sata henkilöä viikoittain.

Samanaikaisesti minut houkuteltiin asettumaan ehdolle kunnallisvaaleihin. Lupauduin listan täytteeksi, mutta menestyinkin yllättävän hyvin. Vaikka jäinkin muutaman äänen päähän valtuustopaikasta, sain luottamustehtäviä liikuntalautakunnassa ja vammaisneuvostossa. Valtuustossa olin mukana varajäsenenä päättämässä historiallisesta kuntien yhdistämisestä.

Elämäni polulla jatkuu seuraavassa blogissani, jonka aiheena: Nivel- ja selkävaivat veivät liikunta- ja toimintakyvyn.

0 vastaukset

Jätä kommentti

Haluatko osallistua keskusteluun?
Voit osallistua vapaasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *