Virpin Blogi 2: Nivel- ja selkävaivat veivät liikunta- ja toimintakyvyn

Kipua, särkylääkkeitä ja leikkauksia

Olen Virpi Ukkonen 60-vuotias vaikeaa nivelrikkoa sairastava nainen.
Olen kärsinyt selkävaivoista ja nivelkivuista jo teini-ikäisestä lähtien. 26-vuotiaana koin ensimmäisen ”selkäromahduksen”, jonka jälkeen elämäni on ollut yhtä taistelua selkä- ja nivelkipuja vastaan. 32-vuotiaana minulle tehtiin ensimmäinen välilevypullistumaleikkaus. 38-vuotiaana menetin työkykyni kokonaan, 40-vuotiaana tehtiin ensimmäinen selän luudutusleikkaus ja sen jälkeen vielä kaksi luudutusta.
Selässäni on nivelrikosta johtuva nopeasti etenevä selkäydinkanavan ahtauma ja nikamansiirtymät.
Samanaikaisesti minulla oli jatkuvat nivelrikosta johtuvat kivut eri nivelissä mm. jalkaterissä, nilkoissa, polvissa, ranteissa, sormissa, olkapäissä. Oikeaan polveen vaihdettiin tekonivel, etusormi on luudutettu, olkapää on korjattu ankkureilla. Minulle on tehty yhteensä 14 selkään ja niveliin kohdistuvaa leikkausta. Vuosia elin elämääni joko leikkauksesta toipuessa tai leikkaukseen valmistautuessa. Väliajat turrutin itseni vahvoilla särkylääkkeillä ja yritin selvitä päivästä toiseen. Oli todella huonoja aikoja ja vähemmän huonoja. 49-vuotiaana minut laitettiin eläkkeelle, kun liikuntakykyni oli selkäni ja polvieni takia heikentynyt, niin että en selviytynyt enää jokapäiväisistä toimistani ilman toisen apua

Työkyvttömyyseläkkeelle 49-vuotiaana

Kun vuonna 2010 jäin työkyvttömyyseläkkeelle, tapasin nykyisen mieheni. Ihmettelin että hän jäi vierelleni vaikka tiesi sairashistoriani. Kaksi kuukautta tapaamisestamme polveeni tehtiin tekonivelleikkaus, jolloin hän joutui heti alussa näkemään mitä on elää nivelrikkopotilaan kanssa. Puoli vuotta leikkauksesta kaaduin — tekonivelpolvi sai iskun ja sen jälkeen jouduin käyttämään jatkuvasti kyynärkeppiä liikkuessani. Vasen polveni oireili myös, ja lääkärin mukaan nivelrikko oli jo niin vaikea, että vuoden sisällä olisi tekonivelleikkaus aiheellinen myös vasempaan polveen.

Kosinta lähtölaukaus kuntoukselle

Vuosi vierähti ja mieheni kosi minua. Päätimme mennä naimisiin elokuussa 2013, mutta minä päätin mielessäni että keppien kanssa en vihille mene.
Vuoden 2013 alussa menin  fysioterapeutti  vastaanotolle kyynärkepin kanssa kävellen niin kivuliaana, että pienikin kosketus sai minut huutamaan. Olin silloin jo niin epätoivoinen, että olin valmis tekemään mitä vaan selviytyäkseni leikkaus- ja kipukierteestä.
Ensimmäisellä kerralla kävimme läpi sairashistoriani ja fysioterapeutti kysyi minulta, mikä on tavoitteeni ja mitä pitää tapahtua, että uskon tämän kuntoutusprojektin onnistuvan.
Asetin tavoitteeni: Kahden kuukauden päästä kiputason täytyy laskea ja puolen vuoden päästä haluan kävellä vihille ilman kyynärkeppiä.

Kuntoutuksen askeleet

Tästä lähdettiin liikkeelle: ruokavalioni muutettiin, otin käyttöön ravintotehosteet, ArthroQ:n ja Seralginin. Nämä ravintotehosteet ovat yhdistelmävalmisteita, joiden perusteltiin edistävän rustokudoksen muodostumista ja poistavan tulehdusta. Näin myös tapahtui. Myös kuntoutuksen alussa mitattu ja alhaiseksi todettu d-vitamiinitasoni saatiin nousemaan. Sain käyttööni valmisteen, jossa oli D3 vitamiinia, rannikkomännyn kuoriuutetta ja ubikinonia. Hoitona käytettiin lisäksi sykkivää magneettiterapiaa ja liikuntaa kivun sallimissa rajoissa. Rasitusta lisättiin pikkuhiljaa. Sain olla ”urheilija” ja fysioterapeutti oli henkilökohtainen terveysvalmentajani. Hän kertoi jo heti prosessin alussa ettei voi eikä aio liikkua, syödä tai tehdä muutakaan minun puolestani. Hän kertoi myös, ettei maratoonariksikaan voi tulla muutaman päivän harjoittelulla. Ensimmäisen kerran minut otettiin huomioon hoitoprosessissa kokonaisvaltaisesti. En ollut vain se ”vaikea selkäpotilas”, ”tekonivelpolvipotilas”, ”kipukroonikko” tai ”vatsakroonikko”, sen sijaan minua hoidettiin päästä varpaisiin.

Ilman keppejä vihille

Kun menin fysioterapeutin vastaanotolle, käytin särkylääkkeenä pääasiassa panacodia, panadolia ja sirdaludia, ajoittain maksimiannoksilla (panacodia 8kpl/pv), mutta vähintään neljä panacodia ja 1-2 grammasta panadolia päivässä. Noilla määrillä sain tylpistettyä kivun ja nukuttua 1-2 tunnin pätkissä.
Kun kaksi kuukautta oli kulunut, särkylääkityksenä oli 1 panadol ja 1 panacod päivässä. Neljän kuukauden päästä käytin vain 1 panacodin päivässä.
Puolen vuoden päästä astelin vihille mieheni rinnalla onnellisena ilman kyynärkeppiä. Tanssin häävalssin, humpan ja jopa twistasin. Siinä oli monella minun sairashistoriani tuntevalla ihmettelemistä.

Uusi mahdollisuus elämäni polulla

Vasen polveni on kuntoutunut niin, että tekonivelleikkausta ei ole tarvinnut tehdä, vaikka sitä ennusteltiin tehtäväksi jo vuonna 2011. Polvi liikkuu lähes normaalisti ilman äänekkäitä ”rahinoita ja kilkatuksia”.
Elämänlaatuni on parantunut valtavasti. Vaikka huonoja aikojakin on välillä ollut, olen selvinnyt niistä helpommin, kun minulle on annettu keinot, millä parantaa elämänlaatuani. Näitä ovat ruokavalion muutos sekä ravitsemuksen täsmällinen korjaaminen ravintovalmisteiden avulla. Minulla on nyt mahdollisuus hoitaa itseäni ilman kemiallisia lääkkeitä, vatsa voi paremmin ja ajatuskin luistaa kirkkaammin.
Olen saanut elämääni uuden mahdollisuuden, olen tehnyt “elämäni parhaan liiton”, en enää elä elämääni kivun vankina odottaen vain seuraavaa leikkausta, vaan katson tulevaisuuteen toiveikkaana, levollisin mielin.

Terveisin,
Virpi Ukkonen

Elämäsi liitto ry:n perustaja